Lyhyt versio:
- Korkeintaan 50 metrin linjavälit
- Luotaus ristikkäisin linjoin
- Lisäksi yksi kierros rantoja seuraillen
- Tietojen tallennus sekunnin välein
- Luotausnopeus 1-10 km/t
Pitkä versio:
Mitä enemmän syvyyspisteitä mitataan, sitä tarkempi tieto pohjan muodosta saadaan. Käytännössä pitää kuitenkin tasapainotella tiedon tarkkuuden ja sen hankkimiseen käytettävän työmäärän välillä. Tiheän mittauksen sijasta voi olla järkevämpää mitata harvempaan, mutta laajemmalta alueelta.
Todellinen syvyys tiedetään vain mitatuista pisteistä, mutta välisellä alueella joudutaan turvautumaan interpolointiin eli arvelemaan, että pisteiden välillä syvyys muuttuu tasaisesti. Näinhän se enemmän tai vähemmän onkin, mutta alla olevista kaikuluotauskuvista näkee, että vanhoissa talviluotauksissa usein käytetty 75 metrin linjaväli olisi tälle pohjanmuodolle aivan liian harva, Pohjan muoto alkaisi hahmottua suhteellisen hyvin 25 metrin linjavälillä, mutta 10-15 metriä olisi vielä parempi.
Kuvista näkee myös sen, kuinka kaikuluotainta itseään voidaan käyttää hyväksi sopivan linjatiheyden arvioimiseen. Luotain tekee mittauksia sekunnin välein tai tiheämminkin ja piirtää yksityiskohtaisen pohjaprofiilin luotauslinjalta. Voidaan hyvin olettaa, ettö profiili on samantapainen myös kohtisuoraan linjaa vastaan, ja jos luotaimen näyttämän profiilin seuraamiseen tarvitaan pisteitä 20 metrin välein, niin se on myös hyvä mitta linjojen välille.
Luotausten mukaan täysin tasaista, 9 metriä.
Tasaista loivaa nousua?
Karttojen syvyyskäyriä, vaikka ne olisivatkin epätarkkoja, voi myös käyttää apuna luotaussuunitelman tekemisessä. Käyrät eivät kuitenkaan perustu pelkkään arvaukseen, joten niiden perusteella voidaan arvioida miten vaihteleva pohjanmuoto järvessä ylipäänsä on sekä etsiä jyrkimpien syvyyserojen alueita. Näiden kohdalla mittausta voidaan sitten tihentää.
Täällä 50x50 metrin ruutukin tuntuu liioittelulta.
10 metrin syvyyseroja 50 metrin matkalla. Tässä paikassa 50 metrin linjavälit, vaikka kolmeenkin eri suuntaan ajettuna, voivat olla liian suuret.
Rantaviivan läheltä ja saarien ympäri kannattaa ehdottomasti tehdä erillinen luotaus, ja jos mahdollista, niin viistokaikuluotaimella. Luotaus olisi hyvä tehdä varsin läheltä rantaa, mikä voi kivisillä rannoilla merkitä soutu- tai melontareissua. Rannan läheltä tehty mittaus antaa tärkeää tietoa veneilijöille ja muille kartan loppukäyttäjille, mutta lisäksi näistä kohdista saadut syvyyspisteet helpottavat tietojen jatkokäsittelyä mm. syvyyskäyriä laskevilla ohjelmistoilla ja parantavat siten lopputuotteiden laatua.
Luotausnopeus
Kalastusluotaimet tallentavat tietoja yleensä korkeintaan kerran sekunnissa, joten nopeudella 2 m/s (6,2 km/t eli joutuisa soutuvauhti) syvyyksiä tallentuu 2 metrin välein, mikä on ihan sopiva tiheys. Hitaammasta vauhdista ei ole haittaa. Plaanissa liikutaan jo osapuilleen 10 m/s, mikä on liian paljon, eikä pelkästään pisteiden harventumisen takia, vaan myös siksi, että GPS saattaa antaa sekunnin-pari vanhan tiedon sijainnista, ja 20 m metriä väärään paikkaan osuneesta syvyysmittauksesta voi olla enemmän haittaa kuin hyötyä.
Sään vaikutus
Korkeassa aallokossa vene liikkuu ylös ja alas, mikä aiheuttaa syvyysmittauksiin huojuntaa. Sitä on mahdollista tasoittaa suodattamalla, mutta tiedon laatu kärsii silti. Soutuveneet keikkuvat laidalta toiselle pienessäkin aallokossa, mutta sillä ei ole niinkään suurta vaikutusta syvyysmittaukiin. Luotaimen lähettämä ääniaaltokartio on joka tapauksessa melko leveä, ja pienestä kallistuksesta huolimatta pohja löytyy ensiksi veneen alapuolelta.
Aallokosta ja veneen liikkeestä tulee pintaveteen häiriöitä jotka voivat haitata kaikuluotainta. Erityisen paljon haittaa on ilmakuplista. Tästä syystä aallokossa on syytä tarkkailla kaikusignaalia ja mahdollisesti laskea anturia syvemmälle rauhallisempaan vesikerrokseen. Muista tämä kun ilmoitat mittauksen syvyyskorjauksen suuruuden!